YT neuvotteluja muutamissa paikallisyksiköissä

02.03.2018

Muutamissa yksiköissä ollaan käynnistämässä YT-neuvotteluita. Tältä osin on syytä muistuttaa, että laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa säätelee mm. neuvottelujen alkamisesta, tietojen antamisesta ja neuvotteluista.

Lain tärkeimmät pykälät 5-9 kannattaa kerrata ennen neuvottelujen alkamista.

Luottamusmies on työnantajan voimavara, ei uhka!

 

 

Lain kokonaisuudessaan löydät alla olevasta linkistä;

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070449


5 §
Yhteistoimintamenettely

Ennen kuin työnantaja ratkaisee 4 tai 4 a §:ssä tarkoitetun asian, hänen on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi valmisteilla olevan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista ainakin niiden työntekijöiden kanssa, joita asia koskee. Neuvottelut on aloitettava niin ajoissa kuin mahdollista. (20.12.2013/1138)

Yksittäistä työntekijää koskeva asia käsitellään ensisijaisesti tämän ja työnantajan välillä. Työntekijän pyynnöstä asian käsittelyyn voi osallistua myös 3 §:ssä tarkoitettu henkilöstön edustaja. Jos asia koskee vain osaa henkilöstöstä, voidaan asia käsitellä asianomaisten henkilöiden kanssa tai henkilöstön osan edustajien kanssa. Laajakantoiset tai henkilöstöä yleisesti koskevat asiat käsitellään 14 §:ssä tarkoitetussa yhteistoimintaelimessä.

Lisäksi yhteistoimintamenettelyyn sovelletaan, mitä 7 §:ssä säädetään, jos kyseessä on 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu työvoiman vähentämistilanne, mitä 10 §:ssä säädetään, jos yhteistoimintamenettelyssä käsitellään vuokratyövoiman käyttöä, ja mitä 11 §:ssä säädetään, jos kyseessä on liikkeen luovutus.

6 §
Tietojen antaminen

Ennen yhteistoimintamenettelyn aloittamista työnantajan tulee antaa asianomaisille työntekijöille sekä heidän edustajilleen yhteistoimintamenettelyssä käsiteltävän asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot siten, että he voivat riittävästi perehtyä ja valmistautua käsiteltävään asiaan. Salassa pidettäviä tietoja saa kuitenkin antaa vain siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä yhteistoimintamenettelyssä lain mukaan käsiteltäväksi säädetyn asian käsittelyn kannalta. Tietoja henkilön terveydentilasta, henkilökohtaisista oloista tai muista salassa pidettävistä yksityiselämän suojan piiriin kuuluvista tiedoista ei saa kuitenkaan antaa ilman sen henkilön suostumusta, jota tiedot koskevat.

Kunnan tulee kerran vuodessa antaa henkilöstölle tiedot kunnan työllisyystilanteesta, toiminnan ja talouden tilasta sekä niiden todennäköisestä kehityksestä. Kunnan on annettava neljännesvuosittain henkilöstön edustajille heidän pyynnöstään kunnan työvoimatilannetta kuvaava selvitys kunnan määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden määrästä.

Kunnan on vuosittain esitettävä henkilöstöryhmien edustajille heidän pyynnöstään selvitys kunnassa sovellettavista periaatteista tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain (1233/2006) 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun alihankintasopimukseen perustuvan työvoiman käyttämisestä. Selvityksestä tulee käydä ilmi työkohteet, työtehtävät sekä ajanjaksot, joina mainittua työvoimaa käytetään.

7 §
Työvoiman käytön vähentäminen

Jos työnantaja harkitsee 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua toimenpidettä, työnantajan on annettava kirjallinen neuvotteluesitys yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi viimeistään viisi päivää ennen neuvottelujen aloittamista.

Harkitessaan vähintään kymmenen työntekijän irtisanomista, lomauttamista yli 90 päiväksi tai osa-aikaistamista, työnantajan on annettava näiden työntekijöiden edustajille kirjallisesti käytettävissä olevat tiedot:

1) aiottujen toimenpiteiden perusteista;

2) alustava arvio irtisanomisten, lomauttamisten ja osa-aikaistamisten määrästä;

3) selvitys periaatteista, joiden mukaan irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-aikaistamisen kohteeksi joutuvat työntekijät määräytyvät; sekä

4) arvio ajasta, jonka kuluessa irtisanomiset, lomauttamiset ja osa-aikaistamiset tehdään.

Yhteistoimintaneuvotteluun osallistuu myös 3 §:ssä tarkoitettu henkilöstön edustaja, jos lomauttaminen, osa-aikaistaminen tai irtisanominen koskee vähintään kolmea työntekijää, taikka jos työnantaja tai henkilöstön edustaja niin vaatii.

8 § (7.4.2017/209)
Ilmoitus työ- ja elinkeinotoimistolle

Työnantajan esittäessä käsiteltäväksi yhteistoimintaneuvotteluissa toimenpiteitä, jotka voivat johtaa työntekijän irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen, on 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu neuvotteluesitys tai siitä ilmenevät tiedot toimitettava kirjallisesti myös työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa, jollei näitä tietoja ole toimitettu sille aikaisemmin muussa yhteydessä.

9 § (28.12.2012/928)
Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet

Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstön edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut.

Toimintasuunnitelmasta, jota laadittaessa on otettava huomioon, mitä työvoiman vähentämisestä on säädetty tai työ- taikka virkaehtosopimuksin sovittu, tulee käydä ilmi yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat ja suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämisessä.

Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää, työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla.

30.01.2024Matkakustannusten korvaukset 2024
19.06.2023Hallitusohjelman neuvottelutulos lomituksen osalta
22.05.2023Nuorisotapahtuma
13.04.2023Kevätkokous-ilmoitus
07.03.2023Sopimusneuvottelut
02.01.2023Sarka-messut 27.-28.01.2023
08.12.2022Matkakustannusten korvaukset 2023
27.10.2022Maatalouslomittaja -lehti
20.10.2022Sonkajärven paikallistoimikunnan kokous ja pikkujoulu
03.10.2022KVTES Keskitetty järjestelyerä maksetaan yleiskorotuksena
02.09.2022Muhoksen lomittajien saunailta 20.09.2022 klo 17.00
02.09.2022Koulutustilaisuus Sotkamo ja lähialueet
18.08.2022Kaakkois-Suomen luottamusmiehen saunaillat tulevat taas
16.08.2022Linja-autolla yhdistyksen syyskokoukseen Rauhalahteen
08.07.2022Yhdistyksen toimisto suljettuna 11.-31.07.2022
29.06.2022Lomituslakien 1. vaiheen muutokset lähtivät lausuntokierrokselle
10.06.2022Reilut palkankorotukset kunta-alalle ja hyvinvointialueille
06.06.2022KT, JUKO ja JAU neuvottelutulokseen
06.06.2022Kunta-alan erillissopimuksesta neuvoteltiin
12.05.2022Työehtosopimusneuvottelut jatkuvat
06.05.2022Sonkajärven paikallistoimikunnan tapahtuma
22.04.2022KORONAPASSI RISTEILYLLE MUKAAN!
19.04.2022Kevätkokous-ilmoitus
13.04.2022Ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen
08.04.2022Työministeri asetti sovittelulautakunnan sovittelemaan kunta-alan työriitaa
31.03.2022Ammattiliitto Jyty hylkäsi KVTES sovintoesityksen
28.03.2022Jäsentiedote lakosta Kuopiossa 29.-30.3.2022
28.03.2022Jyty, JHL ja JUKO: Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto uudelleen käyttöön
18.03.2022Ruokailutauko on työaikaa - työtuomioistuimen päätös
15.03.2022Oulua ja Turkua koskeva lakkovaroitus
15.03.2022Ammattiliitto Jyty jätti Tamperetta ja Kuopiota koskevan lakkovaroituksen
14.03.2022UUSI ylityö- ja vuoronvaihtokielto
03.03.2022TALVIPÄIVÄT PERUTTU!!
02.03.2022Kunta-alalla ylityö ja vuoronvaihtokielto
05.01.2022Uusi yhteistoimintalaki astui voimaan 01.01.2022
07.12.2021Kilometrikorvaus v. 2022 on 46 senttiä
11.10.2021Työtapaturmien torjunta on osa normaalia työpaikan toimintaa
02.10.2021Anne Ahola puheenjohtajaksi
17.09.2021Olavi Uusivirran keikka on peruttu Ikaalisissa!
17.09.2021Puustinen-Kiljunen asettuu ehdolle puheenjohtajaksi
16.09.2021Ahola asettuu ehdolle puheenjohtajaksi
10.09.2021Uudet yhteystiedot 20.9.2021 alkaen
26.08.2021Työturvallisuuslakiin muutoksia 1.10. alkaen
23.08.2021Tahkolla on vapaita mökkejä
17.08.2021Syyskokouksen ohjelma ja majoitusvaraukset
11.08.2021Syyskokous Ikaalisissa
11.06.2021Paikallisyksiköt 1.1.2023
06.06.2021Puustinen toiminnanjohtajaksi
02.06.2021Yhdistyksen toimisto on suljettu 3.6. - 18.8.2021
28.05.2021Saunailta Alavudella
25.05.2021Vuorokausilevosta poikkeaminen
21.05.2021Tartuntatautilain 45.4 §:n perusteella koronarokotteen ottaminen työajalla on työaikaa
18.05.2021Poltoainevero ei nouse tällä vaalikaudella
10.05.2021Paikallisyksiköt yhdistyvät
28.04.2021Kunta-alan työmarkkinawebinaari 20.5
27.04.2021Maatalouden kausityöntekijän työehdot 2021 -opas
08.04.2021Loistolomittaja
06.04.2021Loistolomittajat nimetään torstaina 8.4.2021
26.03.2021Kesää kohti
19.03.2021Suosittele Jytyn jäsenyyttä!
18.03.2021Kuopion lomitusyksikkö yhdistetään Iisalmeen vuonna 2023
17.03.2021Lataa Jytyn mobiilijäsenkortti!
16.03.2021Meiliä Melasta
04.03.2021Pitäisikö eläinten hoitajat rokottaa etujoukoissa kuten ihmisiä hoitavat?
24.02.2021Nivalassa koronatartunta
09.02.2021Tasapuolinen kohtelu
03.02.2021Maatalouslomittaja-lehti uudistuu
27.01.2021Sähköpostit maatalouslomittajille
20.01.2021Parlamentaarinen ohjausryhmä ei ehdota lomituspalvelujen siirtoa hyvinvointialueiden vastuulle
26.12.2020Paikallisyksiköiden alueelliset muutokset
22.12.2020Kilometrikorvaukset nousevat 1.1.2021
14.12.2020Toimisto suljettu
23.11.2020Jonna Voima Jytyn puheenjohtajaksi
13.11.2020Tahkon Talkoot
12.11.2020Tahkon LM-koulutus 8.-9.9.2021
05.11.2020Mela kiirehtii yksiköiden yhdistämisiä
26.10.2020Meiliä Melasta
23.10.2020MT selvitti: Pelko lomittajapulasta ei toteutunut - kotieläintiloille riitti sijaisia koronasta huolimatta
15.10.2020Vastaa Jytyn jäsenkyselyyn 2020
05.10.2020Puhakka valittiin puheenjohtajaksi
05.10.2020LM-teemakurssi maatalous 2021
23.09.2020Jyty-vaalit 2020
22.09.2020Jytyn nuori jäsen, kiinnostavatko sinua työhösi ja ammattialaasi liittyvät sopimusasiat?
16.09.2020Enemmän irti Jytystä
16.09.2020Varaa majoitus kevät- ja syyskokoukseen
08.09.2020Ministeri nimesi lomitushallinnon työryhmän
08.09.2020Työaikakorvaukset suunniteltava ennakkoon
07.09.2020"Lomituspalvelujen tulevaisuus - Lomituslainsäädännön uudistaminen" 18.3.2020 jälkeen käyty julkinen keskustelu Otakantaa.fi -palvelussa.
04.09.2020Työryhmä tarkastelemaan maatalouslomituksen hallintomalleja
01.09.2020Ilmianna loistolomittaja -kampanja käynnistyy 1.10.2020
08.08.2020Tahkolla LM-kurssilla muutama paikka vapaana
06.08.2020Ohjelma Iisalmen kokousviikonloppuun
30.07.2020Kiky-tunnit poistuu elokuun lopussa
25.07.2020Syyskokous Iisalmessa
15.07.2020Älä lähetä Maatalouslomittajat ry:n osoitteeseen työttömyyteen liittyviä asioita
21.06.2020Toimisto on suljettu vuosilomien vuoksi 16.8 saakka
28.05.2020Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2020?2021 allekirjoituspöytäkirja
28.05.2020Kunta-alalle uudet sopimukset
26.05.2020Vapaa-ajan tapaturma- ja matkustajavakuutus
25.05.2020Elokuussa Tahkolla tapahtuu!

Näytä lisää »