Mela: Koronavirukseen varautuminen maataloudessa

11.03.2020

Ainakaan toistaiseksi ei ole tullut tietoon, että koronavirusta olisi tavattu maatiloilla.

On kuitenkin tärkeää noudattaa viranomaisten antamia toimintaohjeita koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Jos kotieläintuotantoa harjoittavalla maatalousyrittäjällä havaitaan koronatartunta, tai tilan yrittäjä asetetaan koronakaranteeniin, tulee selvittää, miten kotieläinten hoito järjestetään.

Koronavirukselta kehotetaan suojautumaan samalla tavoin kuin muiltakin hengitystieinfektioiden aiheuttajilta. Ensisijaisesti tulee huolehtia hyvästä käsihygieniasta sekä opetella yskimään ja aivastamaan nenäliinaan. Suosittelemme seuraamaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita sekä ulkoministeriön matkustusohjetta aiheesta.

Voiko koronakaranteenissa saada lomitusta?

Kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri voi asettaa karanteeniin henkilön, jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille. Jos maatalousyrittäjä asetetaan koronaviruksen takia karanteeniin, yrittäjän tulisi selvittää, aiheuttaako karanteeni rajoitteita esimerkiksi kotieläinten hoitoon osallistumiseen.

Jos maatalousyrittäjä sairastuu koronavirukseen, hänellä voi sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden perusteella olla oikeus sijausapuun. Karanteeniin joutuminen ilman työkyvyttömyyttä ei ole sijaisapuperuste. Jos maatalousyrittäjä määrätään karanteeniin ja hän on sen takia estynyt osallistumaan kotieläinten hoitotöihin, hän voi pyytää paikallisyksiköstä vuosilomaa tai maksullista lomitusta.

Paikallisyksikön tulee selvittää terveysviranomaiselta, mitä tulee huomioida silloin, jos lomituspalveluja järjestetään tilalle, jossa maatalousyrittäjä tai tilalla työskentelevä henkilö on asetettu karanteeniin joko todetun taudin tai tautiepäilyn takia.  Jos terveysviranomainen kunnassa katsoo, että lomittajan terveys on uhattuna, paikallisyksiköllä on lomituspalvelulain perusteella mahdollisuus kieltäytyä lomituksen järjestämisestä.

Jos lomittaja on matkustanut tartuntatautialueella, tartuntatautilääkäri tai muu kunnan terveydenhuoltoviranomainen voi määrätä hänet karanteeniin. Se, että lomittaja on matkustanut tietyssä maassa, ei ilman karanteenimääräystä ole peruste kieltäytyä ottamasta lomittajaa vastaan.

Ruokaviraston tämän hetkisen tiedon mukaan koronavirus ei tartu ihmisestä eläimeen.

21.03.2024Toimisto suljettu
30.01.2024Matkakustannusten korvaukset 2024
19.06.2023Hallitusohjelman neuvottelutulos lomituksen osalta
22.05.2023Nuorisotapahtuma
13.04.2023Kevätkokous-ilmoitus
07.03.2023Sopimusneuvottelut
02.01.2023Sarka-messut 27.-28.01.2023
08.12.2022Matkakustannusten korvaukset 2023
27.10.2022Maatalouslomittaja -lehti
20.10.2022Sonkajärven paikallistoimikunnan kokous ja pikkujoulu

Siirry arkistoon »