Palkansaaja tienaa 33 arkipäivässä saman kuin pörssipomo päivässä - ero tuloissa kasvanut

15.02.2018

Suomalaisella palkansaajalla on tänään 14. helmikuuta takanaan 33 arkityöpäivää. STTK on laskenut, että vuonna 2016 palkansaaja tarvitsi tämän verran työpäiviä ansaitakseen saman kuin suuren, pörssilistatun yhtiön toimitusjohtaja päivässä.

Vuonna 2015 vastaava luku oli 26 päivää. Johtajien ansiot ovat siis nousseet yli 23 prosenttia verrattua palkansaajien palkkaan.
– Vaikka Suomessa on kansainvälisesti tarkasteltuna suhteellisen pienet tuloerot, niiden kasvu nousukauden aikana on hyvin todennäköistä. Tuloerot ovat jatkuvasti yhteiskunnallisen keskustelun aihe ja niiden kasvusta ovat huolissaan myös useat kansainväliset talouden ja politiikan tutkijat, STTK:n ekonomisti Antti Koskela toteaa.

STTK:n laskelmien perustana ovat yhtiöiden julkiset vuosikertomukset ja tilastokeskuksen tiedot. Helsingin pörssin listattujen suurten yhtiöiden toimitusjohtajien kokonaiskompensaatioiden mediaani oli vuonna 2016 yhteensä 1 591 206 euroa. Yksityisen sektorin palkansaajien kokonaisansioiden mediaani oli samana vuonna 39 913 euroa.

Laskelmassa oletettiin, että toimitusjohtajat työskentelivät vuodessa 50 työpäivää enemmän kuin palkansaajat. Näin haluttiin huomioida toimitusjohtajien pidemmät työajat. Näillä oletusarvoilla toimitusjohtajan päiväkohtaiseksi mediaanipalkaksi muodostui 5 234 euroa, ja yksityisen sektorin palkansaajan vastaava luku oli 158 euroa päivässä. Johtajien ansioiden nousu johtui erityisesti bonusten ja lisäansioiden rivakasta kasvusta.

– Siinä missä työntekijöiden tasokorotukset vuonna 2016 olivat 0,4 prosenttia ja vuonna 2017 ne olivat 0,0 prosenttia, johdon ansiot ovat nousseet 23,5 prosenttia. Tämä osoittaa, että palkitsemisen oikeudenmukaisesta jakautumista tulisi huolehtia selvästi nykyistä laajemmin. Välineitä siihen löytyy, mutta tahtoa tarvitaan lisää, Koskela korostaa.

STTK aikoo seurata jatkossakin sitä, miten suurten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien ansioiden välinen suhde kehittyy.
– Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien tuloerojen kasvu kuvaa osaltaan erittäin suurituloisten ja tavallista palkkaa ansaitsevien välillä olevaa kuilua. STTK haluaa edistää reilua markkinataloutta ja kaikkien työtä arvostavaa Suomea. Työstä saatavalla palkalla on merkitystä paitsi toimeentulon, myös tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Myös palkitseminen kuuluu kaikille, Koskela muistuttaa.

--

21.03.2024Toimisto suljettu
30.01.2024Matkakustannusten korvaukset 2024
19.06.2023Hallitusohjelman neuvottelutulos lomituksen osalta
22.05.2023Nuorisotapahtuma
13.04.2023Kevätkokous-ilmoitus
07.03.2023Sopimusneuvottelut
02.01.2023Sarka-messut 27.-28.01.2023
08.12.2022Matkakustannusten korvaukset 2023
27.10.2022Maatalouslomittaja -lehti
20.10.2022Sonkajärven paikallistoimikunnan kokous ja pikkujoulu

Siirry arkistoon »